Toiminnan painopisteet
Kolme askelta työelämään
4H:ssa opitaan tekemällä. Neljä avaintuotetta ohjaavat yhdistysten toimintaa. Nämä avaintuotteet muodostavat Kolme askelta työelämään -toimintamallin.
4H-järjestön Kolme askelta työelämään -toimintamalli edistää pitkäjänteisesti lasten ja nuorten työelämävalmiuksia ja yrittäjyyttä. Malli tukee nuoren kasvua vastuulliseksi ja yritteliääksi aikuiseksi, joka pystyy hankkimaan toimeentulonsa omalla työllään. Suomalainen yhteiskunta tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa nuoria, joilla on rohkeutta, osaamista ja halua tehdä työtä toisen palveluksessa tai itsenäisenä yrittäjänä.
1. ASKEL: Kerhotoiminta ja TOP (7+)
Lapsi oppii monipuolisesti erilaisia taitoja kerhotoiminnassa. Vuosittain toteutuu yli 600 000 kerhokäyntiä. Kerhojen ohjauksesta vastaa yli 3 000 koulutettua, vapaaehtoista ohjaajaa. Merkittävä osa kerhoista toimii haja-asutusalueella, missä ne ovat yhä useammin lasten ja nuorten ainoa ohjatun harrastustoiminnan muoto. Lasten ja ohjaajien tärkeimpänä työvälineenä toimii TOP-tehtäväpankki, joka sisältää yli 1200 pedagogisesti pohdittua tehtävää kymmenestä eri aihepiiristä. TOP-tehtävissä toteutuu 4H-järjestön omaleimainen yrittäjyyskasvatusajattelu.
2. ASKEL: Työelämävalmiudet ja työllistäminen (13+)
Toinen askel tukee yli 13-vuotiasta nuorta siirtymisessä työelämään. Nuori saa perustiedot työelämän pelisäännöistä kahdeksan tunnin mittaisella Ajokortti työelämään -kurssilla.
Yhdistysten järjestämät tehtäväkohtaiset koulutukset syventävät nuoren osaamista. Nuori voi työllistyä 4H-yhdistyksen kautta tai suoraan yrityksiin. Paikalliset 4H-yhdistykset työllistävät vuosittain yli 7 000 nuorta.
3. ASKEL: Nuorten yritykset (13+)
Kolmas askel tarjoaa yli 13-vuotiaille nuorille mahdollisuuden yritystoiminnan harjoitteluun. Nuori tai nuorten ryhmä voi perustaa oman 4H-Yrityksen. Yrityksestä tehdään sopimus paikallisen 4H-yhdistyksen kanssa ja nuori saa tuekseen henkilökohtaisen ohjaajan. Yrityksen tulee täyttää tietyt kriteerit, joissa määritellään tarvittavat dokumentit ja liikevaihdon rajat.
Kansalaiskasvatus
Kansalaisjärjestönä 4H painottaa kansalaistoimintaa, johon kuuluu edellä mainittujen avaintuotteiden lisäksi toimintaa muun muassa seuraavilla aihealueilla:
Metsä ja luonto on laaja toimintakokonaisuus, joka kattaa muun muassa metsäkerhot sekä erilaiset metsäalan hankkeet.
Kansainvälisyys edistää monikulttuurisuutta ja nuorten kansainvälistymistä. Nuorille tarjotaan mahdollisuutta vaihtoon ulkomailla. 4H on mukana kehitysyhteistyössä Afrikassa.
Ympäristö näkyy toiminnassa muun muassa erilaisten ympäristökasvatushankkeiden ja -kampanjoiden kautta.
Aktiivinen kansalaisuus, joka kannustaa lapsia ja nuoria osallistumaan ja vaikuttamaan. Kokonaisuuteen kuuluu muun muassa 4H-Nuorisotoimikunta sekä piiriparlamentit.


